Niina Mikolanniemi aloittaa Joukon Voiman uutena toimitusjohtajana

Julkaistu: 9.8.2019

Niina

Joukon Voiman uutena toimitusjohtajana aloittaa Niina Mikolanniemi (KTM). Niina siirtyy toimitusjohtajaksi yhtiön myynnin edistämisen tehtävistä.

Ennen Joukon Voimaa Niina on työskennellyt kymmenen vuotta B2B-myynnin ja kansainvälisten asiakkuuksien parissa, ja hänellä on pitkä kokemus kehittyvien markkinoiden impact-toimialasta.

“Ihmiset kaipaavat konkreettisia tapoja sijoittaa vaikuttavasti ja ilmastoystävällisesti. Lähden innolla vetämään Joukon Voiman toimintaa, ja edistämään kestävän kehityksen joukkorahoitustarjontaamme.”, Niina Mikolanniemi kommentoi.

“Aloitettuaan Joukon Voimassa, Niina on osoittanut sekä loistavaa asennetta että aloitekykyä. Olen varma, että Niinan johdolla Joukon Voimalla on mitä parhaat mahdollisuudet avata kestävän kehityksen rahoitusmahdollisuudet suurelle yleisölle, ja samalla luoda kannattavaa liiketoimintaa sekä meille, että asiakasyrityksillemme. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää väistyvää toimitusjohtajaamme Jukkaa korvaamattomasta työstä Joukon Voiman toiminnan ja brändin rakentajana.”, toteaa Joukon Voiman hallituksen puheenjohtaja Lauri Neuvonen.

Tähän asti toimitusjohtajana toiminut, ja Joukon Voimaa perustamassa ollut Jukka Kajan jatkaa yrityksen toiminnassa hallituksen jäsenenä.

Lisätiedot:
Niina Mikolanniemi, toimitusjohtaja (+358 40 761 1677)
Lauri Neuvonen, hallituksen puheenjohtaja (+358 50 341 3323)